Hiljast' o
Siis meinaan näillä sivuilla. Bloginpitäjä on kirjoittanut tavaraa kynsinauhat hulmuten, mutta Google Analytics tylyttää, että sivustoni Bounce rate on melkein 64 prosenttia. Eli satunnaisista kävijöitä suurin osa toteaa tulleensa väärään paikkaan ja painaa selaimen peruutusnappulaa. Kaikki kävijät ovat tietysti Suomesta, kuinkas muuten.
Noh, eipä täällä vielä paljoa ole sisältöä ollutkaan. Google Analytics (GA) paljastaa hyvin, mikä täällä toimii tai ei toimi. Sivustoni 36 kävijästä on käyttänyt keskimäärin aikaa blogissani kaksi minuuttia eli GA kertoo hyvin, ettei sosiaalinen sitoutuminen ole vielä kovinkaan vahvaa. Syystäkin se on ollut olematonta, onhan tämä jutustelu vielä kuin paistamatonta leipätekstiä. Mutta katsotaan, tuleehan tänne sisältöä tämän vuoden aikana melkoisesti opiskelujeni edessä. Tuoretta bloggaria ilahduttaa, että Googlen mukaan myös palaavia vierailijoita on melkein puolet eli joku siis odottaa uusia postauksiani. Jännää, ihan kuin joku hiljaa odottaisi.
Bloggaaminen on sinällään ihan rentoa puuhaa tällä kurssilla. Se tuntuu eräänlaiselta monologilta lavalla, jonka ympärillä on vaitonaisia kuulijoita. Ihan kuin ajattelisi ääneen. Suoraan ei tiedä, kuka kuuntelee, mutta Google Analytics kertoo senkin.
Google Analyticsistä jää fiilis, että jotain tarttis täällä tehdä. Juuri tämän vuoksi sen on niin hyvä. Se on hyvä kannustaja, joka jättää miettimään mitä voisi tehdä paremmin. Lisäksi se osaa antaa vastauksia, onko sivustoni saavuttanut ne, jotka ovat siitä kiinnostuneita. Aika jännittävää on myös seurata, mistä päin kävijät tulevat. Mutta ehkä vielä hienompaa on se, että Analytics pystyy kertomaan myös tavoitteiden tulosprosenteista eli konversioasteesta. Konversiollahan tarkoitetaan sivuston tehokkuutta. Siis sitä, että kuinka suuri osa käyttäjistä tekee sellaista, mitä palvelun tekijä on määritellyt sivuston tavoitteeksi. Tavoite voi olla esimerkiksi rekisteröityminen tai matkasuunnitelman vahvistaminen. Analytics pistää myös miettimään, voisiko blogittamalla peräti ansaita enemmän hilloa.
Jostain syystä sun blogissa ei muuten ole kovinkaan paljon kommentteja muilta kurssilaisilta, mistähän johtuu kun muiden blogeissa käydään melko aktiivista keskustelua?
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaJohtuisiko se siitä, ettei minun blogiani ole lisätty erikoistumisopintojen blogilistaan? Ilmoitin kyllä osoitteen.
ystävällisin terveisin,
-Jere