Ensimmäiseksi asiaksi nostaisin verkkokaupan luotettavuuden. Ostajan kannalta epäluuloisuus on perustelua: lähetät rahojasi jonnekin päin palloa täysin tuntemattomalle ja olet nähnyt haluamastasi palvelusta tai tuotteesta pari kuvaa ja selostuksen. Ei ihme, että myyjällä on syytä reagoida nopeasti syntyneeseen kauppaan ja toimitettava tavara perille. Suomalaiset ostivat verkosta viime vuonna noin kymmenellä miljardilla. Kaupan kasvaessa myös ongelmat kasvavat. Eniten valituksia tulee siitä, että tuote on maksettu, mutta sitä ei toimiteta. Itselläni on tästä kokemuksia ja jouduin turvautumaan lopulta aika kovasanaiseen uhkailuun, joka oli käytännössä aina oikeuteni ostaessa tavaraa Kiinasta eli EU:n ulkopuolelta.
Verkkomaksun luotettavuutta voidaan parantaa SSL-salatulla yhteydellä. Salauksesta kertoo selaimissa oleva lukko-symboli – mikään ulkopuolinen taho ei tällöin pääse käsiksi tietoihin. Suomen Verkkomaksut ei myöskään tallenna mitään maksajan pankki-, kortti- tai henkilötietoja. Maksutiedot välitetään suoraan eteenpäin valitulle maksutavan tarjoajalle.
Toinen asia on sisältö. Internetin käyttäjät ovat kuin haikaloja: jos ne eivät ui, ne kuolevat. Jakob Nielsen on sanonut saman asian toisella tavalla: kävijäsi viettävät eniten aikaa muiden verkkosivuilla ("users spend most of their time on other websites). Jos sivustollasi on vain tuotteita eikä ajantasaista sisältöä, se unohtuu. Verkkokaupan pitää olla yhtä elävä kuin mikä tahansa muukin verkkopalvelu.
Kolmas kysymys on käytettävyys. Käytettävyys on tuotteen tai palvelun helppokäyttöisyyttä. Siitä puhutaan paljon ja sen arvoa korostetaan, mutta mikä tekee verkkokaupan käytettäväksi? Verkkokaupassa mielestäni kyse on lyhyistä ja selkeistä prosesseista, joissa tuotteen valitseminen, ostaminen ja maksaminen on tehty mahdollisimman nopeaksi ilman välivaiheita. Sivuston ulkoasuratkaisulla, layoutilla, voidaan helpottaa käyttäjän havainnointia aktiivisille alueille eli niille, joihin käyttäjän huomio helpommin kiinnittyy. Alkajaisiksi voi vaikkapa vilkaista, miten verkkokaupan tuotteita voi sijoitella esimerkiksi silmänliiketutkimusten avulla. Eikä olisi mitenkään pahitteeksi kysyä asiaa käyttäjiltä.
Neljäs kysymys voisi olla näkyvyys. Pointtina on tietysti hakukoneoptimointi, jolla sivuston sijoittumista hakukoneissa voidaan parantaa. Hakukoneoptimointi on lisäksi ilmaista ja Google tarjoaa siihen Adwordsin avulla hyvät työkalut.
Opiskelublogi sähköisen liiketoiminnan erikoistumisopintoja varten. Haaga-Helia AMK 2012.
maanantai 26. maaliskuuta 2012
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Asu puussa, nuku jyrkänteellä tai purjehdi valtamerillä ( Ennakkotehtävä: Matkailun sähköinen liiketoiminta erikoistumisopinnot 5 op)
Hieno esimerkki elämyksellisestä matkailumarkkinoinnista löytyy Pohjois-Ruotsista, jossa ihmiset voivat majoittua luonnon keskelle puihin. Pohjois-Ruotsissa sijaitseva puuhotelli myy ainulaatuista mahdollisuutta asustaa vaikkapa ufossa, linnunpesässä tai peilien avulla tehdyssä "näkymättömässä" puumajassa. Arkkitehtuuriltaan ratkaisut ovat ainutlaatuisia. Idean hienous on myös siinä, että paikassa jossa arkisesti ajatellen "ei ole mitään" on juuri sitä, miksi siinä on kaikki. Tämä todella uppoaa elämyksellisyyttä ja luonnonläheisyyttä kaipaaviin romantikkoihin. Myyntisivut on tietysti linkitetty vahvasti sosiaaliseen mediaan, koska tämä elämys pitää jakaa. Näin asukkaista tulee hotellin kumppanuusmarkkinoijia.
Toinen myyntisivusto, joka myy elämyksellistä matkailua on suomalainen Elämysmatkat. Valitsin tämän linkin hiukan henkilökohtaisistakin syistäkin, mutta ideana oli verrata omia kokemuksia siihen tapaan, jolla vastaavaa reittiä ( Haute Route l. pitkää 210 kilometrin vaellusta Chamonixista Zermattiin) markkinoidaan aktiivisille ja suorituskeskeisille asiakkaille. Elämyspalveluiden seikkailumatkoissa korostuu onnistuneesti elämyksellisyys ja "me teimme sen"- suoritusajattelu, joka vetoaa voimakkaasti kilpailunhaluisiin extremisteihin. Henkeäsalpaavilla valokuvilla on näissä sivuistossa vetovoimaa.Sivuston keskeinen osa on se, että laiskottelun sijaan koko ajan tehdään. Omien kokemusteni perusteella tuolta reitiltä löytyy juuri sellaista porukkaa, jolle Elämysmatkojen tapa markkinoida uponnee todella tehokkaasti. Elämysmatkat omien sanojensa mukaan tarjoaa ainoana Suomessa erikoisoppaiden palveluja ja asiantuntemusta paikan päällä.
Kolmas edelläkävijä on Kilroy, joka myy muun muassa Suomen Purjelaivasäätiön purjehduksia valtamerille. Kilroyin sivuilta löytyy myös yksi asiakaskontaktien luomiseen tarkoitettu perusjuttu, Kiinalainen horoskooppi, jossa yhteystietonsa (asiakaskontaktin) jättämällä osallistuu matkan arvontaan. Kilroys tekee myös yhteistyötä toisen edelläkävijän, Madventuresin kanssa. Madventuresin travellergurut Tuomas ja Riku myös bloggaavat Kilroyn sivuilla. Se on erikoistunut räätälöityjen kauko- ja maailmanympärimatkojen suunnitteluun nuorille ja opiskelijoille, sekä muille seikkailunhaluisille. Neljäs edelläkävijä olisi muuten Suomen Purjelaivasäätiö edelläkävijänä matkailun alalla, koska millään muulla tavalla ei halukkaalle aukea mahdollisuutta purjehtia vaikkapa Atlantin halki omakustannushinnalla. Säätiön ja Kilroyn kohderyhmä on sama: nuoret ja seikkailunhaluiset.

lauantai 25. helmikuuta 2012
Täällä siis ollaan!
Eli pitihän sitä Google Mapsin linkittämistä kokeilla, mutta tulipa samalla tehtyä Street Viewillä.
Näytä suurempi kartta
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Tämähän alkaa toimia
Liitteenä korvaavaan tehtävääni olen huomaamassa, että bloggaaminen alkaa sujumaan. Itse asiassa eilisen jälkeen jostain syystä sivustoni kävijämäärä on putkahtanut kaksinkertaiseksi. Pitää vielä pistää itsensä vielä Googlen kartalle, josko se lisäisi blogini tunnettavuutta. Tällähän vauhdilla huomenna menee sadan kävijän määrä rikki. Pistän tästä (siis en kehuakseni) vielä jatkossa lisää. Täytyy pistää myös Ad Sensen hakemus uudelleen, jos se lisäisi myös sivustoni tunnettavuutta.
11. Elämyksellisyys.
Mikäpä olisikaan elämyksellisempää kuin matkailu. Sivustollasi pitää olla jokin peruslupaus joka on muu kuin se, että meillä on mukavat mökit jne. Joillekin riittää oleminen, toiset kaipaavat tekemistä. Tuo nämä selvästi esille. Mitä sitten elämyksellisyys on? Se on asia, joka lähtee vastaanottajan tunteista. Hieno tapa on käyttää videota, siis sellaista joka tempaa mukaan ja johon voi samaistua.
-Edit (23.2.)- Oli mielenkiintoista nähdä tänään, että kun pari päivää sitten sivustolle tuleva kävijä vietti keskimäärin aikaa kaksi minuuttia, niin nyt aika olikin venynyt yhdeksään minuuttiin. Hahaa, siis joku lukeekin näitä sivuja. Yritän pistää jatkossa paremmaksi ja kirjoittaa parempia juttuja.

Tee ensin nämä kymmenen juttua...
Korvaavana tehtävänä yhden päivän poissaolosta jouduin vielä tekemään tehtävän, jossa tutustuin Ilkka Naumasen juttusarjan ensimmäiseen viiteen kirjoitukseen.
1. Paranna www-sivujasi
Kirjoita kuvaus omasta yrityksestäsi etusivulla. Kirjoita se niin, että sivuston kävijät oikeasti ymmärtävät ideasi ja siten, että välilyönteineen tekstiä on vähintään 1500 merkkiä. Kirjoittamisessa on tärkeää käyttää sellaisia käsitteitä ja sanoja, mitä ihmiset etsivät internetistä. Tästä tykkäävät sekä hakukoneet että myös ne ihmiset jotka jotakin hakevat.
Mitä sitten pitäisi kirjoittaa. Ilkka on oikeassa sanoessaan, että ei ainakaan "Tervetuloa kotisivuilllemme" (Google muuten antaa peräti 36 000 hittiä tälle haulle). Ei kovin kohdennettua mainontaa. Sen sijaan oman yrityksen liikeideaa kuvaava otsikko taitaa olla parempi, kuten vaikkapa Merikarvian lomamökit jne.
2. Hakukoneoptimointi
Jostain syystä jotkut julistavat hakukoneoptimoinnin kuolleeksi. Miksi? Minusta hakukoneoptimoinnilla, ts. sivun html-koodin meta-tagiin upotettavat avainsanat nostavat sivustoa Googlen ja muidenkin hakukoneiden tuloksissa. Hyvien hakusanojen valitsemiseksi voi käyttää esimerkiksi Googlen avainsanatyökalua.
3. Laita itsesi Googlen kartalle
Niin olet olemassa. Mistä muusta asiakkaasi löytyvät sinut? Puhelinluettelosta? Myös videoiden lataaminen Youtubeen ja bloggaaminen täällä bloggerissa nostaa sivustosi kävijämääriä Eikä ihme, nehän ovat kaikki Googlen omistamia palveluita. Hassu juttu muuten, että eilisen jälkeen kun aloitin bloggaamisen sivustoni kävijämäärä on tuplaantunut. Hei, täähän taitaakin toimia!?
4. Sivuston verkkotunnuksen valinta
Tästä ei ollut kurssillamme juttua, mutta ajattelin kuitenkin lisätä sen tähän. Oiva tapa, jos oman sivuston domain, nimiosoite kuvaa liikeideaasi. Hyvä domain ei ainakaan vähennä kävijämääriä.Ainakin jos nimi on valittu oman mielikuvituksen lisäksi avainsanatyökalun avulla.
5. Hanki Google-tili
Miksi? Googlen pilvipalveluiden avulla et ole enää kiinni firmasi jähmeässä tietojärjestelmässä, joka tarjoaa vain pienen osan niistä palveluista, mitä Google tarjoaa. Ja ilmaiseksi. Kolmas pointti on se, että palvelut toimivat myös mobiilipalveluissa ja erityisesti Android-puhelimissa. Riskinä kylläkin on joutua identiteettivarkauden uhriksi, kuten minulle kävi. Ollessani viime kesän Aasiassa duunissa kaverini rupesivat saamaan seuraavanlaista nyyhkypostia, kun nigerialaiset olivat murtautuneet tiliini:
6. Hanki linkkejä.
Tämä on helppo ymmärtää, koska käyttäjät liikkuvat verkossa linkkien välityksellä. Siksipä kannattaa pyytää muutamalta tutulta yhteistyökumppanilta mahdollisuutta tulla linkitetyksi. Google arvioi sivuston arvoa sille johtavien linkkien välityksellä. Pagerank on Googlen oma järjestelmä sivuston merkittävyyden arvioinnissa. Toisaalta omalta sivulta uloslinkittäminen tuntuu siltä, kuin näyttäisi käyttäjälle ovea.
7.Älä laske kaikkea yhden varaan
Markkinointi tuntuu tehokkaammalta, kun et satsaa paukkujasi vain www-sivuston kehittämiseen, vaan olet näkyvissä siellä, missä kohderyhmäsikin on. Ja missäs muualla kuin Facebookisssa, twitterissä, keskustelupalstoilla ja juutuubissa. Satakuntalainen Meridiili on tajunnut tämän hyvin.
8. Käytä QR-koodeja
Nämä kummallisen näköiset koodikuvat ovat käteviä mobiililaitteiden käyttäjille. QR-koodeista on juttua myös tässä blogissa. Koodikuvaidea on hyvä, mutta sen tunnettavuus on vielä hieman heikko.
9. Päivitä sivusi
Vanha sääntö, mutta pätee yhä. Käyttäjäsi arvoivat kuitenkin, kuinka tuoretta asiaa sivuillasi on ja sen perusteella päättelevät, vieläkö bisneksesi on hengissä.
10. Käytettävyys
käytettävyys ei tarkoita ulkoa ladeltujen sääntöjen soveltamista sivuston suunnittelussa tai toteutuksessa. Yhtä lailla kun olet kiinnostunut lunastamaan käyttäjiesi toiveet sinun pitää olla myös kiinnostunut käyttäjiesi kokemuksesta. Eli siitä, mitä he konkreettisesti ajattelevat sivustosi toimivuudesta ja helppoudesta. Parhaiten selvität asiaa kysymällä suoraan käyttäjiltä.

I'm writing this with tears in my eye, my family and I came down hereSyynä taisi olla Androidin tietoturvaongelmat. Silti hienoimpia juttuja, mitä Google tarjoaa on Analytics. Hurjalta vain tuntuu, että palvelut keskittyvät yhden ja suuren alle.
to London,Uk, for a short vacation and got mugged at the park of the
hotel we stayed, all our cash, credit card and Cell Phone were stolen
off us at GUN POINT but luckily for us we still have our passports
with us but don't have enough money to sort the bills so we can get
out of here. We've been to the embassy and the police here but they're
not helping issues at all and our flight leaves soon, but we're having
problems settling the hotel bills,the hotel manager won't let us leave
until we settle the bills.
Really I'm freaked out at the moment. Wondering if you could help us
with a quick loan,I promise I'll refund it once we get home.Please
write me so i can send you the info on how you can get the money to
me,so as to save me from the embarrassment of not being able to cover
the bills.
Jere.
6. Hanki linkkejä.
Tämä on helppo ymmärtää, koska käyttäjät liikkuvat verkossa linkkien välityksellä. Siksipä kannattaa pyytää muutamalta tutulta yhteistyökumppanilta mahdollisuutta tulla linkitetyksi. Google arvioi sivuston arvoa sille johtavien linkkien välityksellä. Pagerank on Googlen oma järjestelmä sivuston merkittävyyden arvioinnissa. Toisaalta omalta sivulta uloslinkittäminen tuntuu siltä, kuin näyttäisi käyttäjälle ovea.
7.Älä laske kaikkea yhden varaan
Markkinointi tuntuu tehokkaammalta, kun et satsaa paukkujasi vain www-sivuston kehittämiseen, vaan olet näkyvissä siellä, missä kohderyhmäsikin on. Ja missäs muualla kuin Facebookisssa, twitterissä, keskustelupalstoilla ja juutuubissa. Satakuntalainen Meridiili on tajunnut tämän hyvin.
8. Käytä QR-koodeja
Nämä kummallisen näköiset koodikuvat ovat käteviä mobiililaitteiden käyttäjille. QR-koodeista on juttua myös tässä blogissa. Koodikuvaidea on hyvä, mutta sen tunnettavuus on vielä hieman heikko.
9. Päivitä sivusi
Vanha sääntö, mutta pätee yhä. Käyttäjäsi arvoivat kuitenkin, kuinka tuoretta asiaa sivuillasi on ja sen perusteella päättelevät, vieläkö bisneksesi on hengissä.
10. Käytettävyys
käytettävyys ei tarkoita ulkoa ladeltujen sääntöjen soveltamista sivuston suunnittelussa tai toteutuksessa. Yhtä lailla kun olet kiinnostunut lunastamaan käyttäjiesi toiveet sinun pitää olla myös kiinnostunut käyttäjiesi kokemuksesta. Eli siitä, mitä he konkreettisesti ajattelevat sivustosi toimivuudesta ja helppoudesta. Parhaiten selvität asiaa kysymällä suoraan käyttäjiltä.
Viiniä ihmisille
Internet- ja tv-markkinoinnin yhdistymisestä näkee paljon mielenkiintoisia esimerkkejä. Yksi sellainen on alunperin omassa kotikaupungissa Porissa perustetun mainostoimisto Staartin suunnittelema ja toteuttamana kampanja viinistä ja matkustamisesta kiinnostuille ihmisille. Työn mainostajana on Flowine Marketing Oy. Kampanja toteutettiin pääosin digitaalisesti, mutta matkailullista ulottuvuutta kampanjaan haettiin tuottamalla Viini.TV:n toimittajien kanssa ohjelma, jossa toimittajat Arto ja Ilkka matkaavat Torresin tilalle Espanjaan. Kampanjalla on myös omat sivut, joka toimi Maikkarin sivuilla olevan videobannerin laskeutumissivuna (Landing Page). Videobanneria klikkaamalla pääsee tietysti näkemään itse ohjelman. Projekti voitti MTV:n kuukauden parhaat pikselit-palkinnon.
Kampanjasivulla on myös mahdollisuus osallistua arvontaan, jonka voittaja pääsee Torresin tilalle Espanjaan. Erinomainen, joskin paljon käytetty koukku asiakaskontaktien saamiseksi ja kampanjan mitattavuuden kannalta. Uskon myös, että sivuston kävijämäärää sekä kamppissivulle ohjautumista videobannerin kautta seurataan kampanjan aikana. Itse video on toteutettu rennosti matkailuohjelman tyyliin, vaikka tavoitteena on sekä Viini.tv:n tunnettavuuden lisäksi myös Torresin viinien myynnin kasvattaminen. Oma tavoitteensa on myös Torresin tunnettavuuden kasvattaminen kestävän kehityksen viinitilana, joka oli varsinaisen videon pääteemana. Kampanjassa on minusta hyvää sen elävyys ja elämyksellisyys. Hieno oivallus olis myös yhdistää viini matkustamiseen ja rentojen toimittajien käyttö ohjelmanteossa. Hyvää oli myös viinintuotannon läpinäkyvys ja ekologisuuden liittäminen markkinointiteemaksi. Sivustolla oleva viininäkötesti oli myös suosittu ja itse videon voi jakaa Facebookissa.
Miten tätä voisi sitten jatkaa? Mielestäni juuri tällä konseptilla. Viini.tv:llä on omat sivut, jotka tähän yhtenäiseltä toteuttuun kamppikseen vaikuttavat sekavilta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)